Iltapäivätoiminta
Syksyisin iltapäivätoiminnassa aloitamme toimintaa tutustumalla toisiimme ryhmässä ja kerhon turvallisiin sääntöihin. Iltapäivätoimintaan kuuluu leikkiä, läksyjen tekoa, satuhetki, askartelua ja ulkoilua. Lapselle on hyvä varata sään mukainen vaatetus nimellä varustettuna. Varavaatteita voisi jättää omaan pussiin säilytettäväksi ip-tiloissa.
Syömme terveellisen välipalan iltapäivän aikana koulun ruokalassa n. klo 13.45 – 14.15.
Lasta koskevissa asioissa huoltajat ottavat aina yhteyttä ohjaajan puhelimeen
(050-3887 004). Lapsella mukana oleva kännykkä tulee olla repussa kerhoajan.
Kun lapsi on poissa iltapäivätoiminnasta, vanhemmat ilmoittavat siitä ohjaajille tekstiviestillä tai soittamalla. Kaikki iltapäivätoiminnan aikana tulevat muutokset ilmoitetaan ohjaajien puhelimeen, ei lapsen omaan puhelimeen.
Alle 10 päivää hoidossa olevien lasten läsnäolopäivät tulee ilmoittaa ohjaajille edellisen kuukauden lopussa. Tarvitsemme tietoa välipalan tilaamista varten.
Joka kuukauden lopussa lapsi saa seuraavaa kuukautta koskevan läsnäoloilmoituksen, joka tulee palauttaa ennen kuukauden vaihtumista.
Iltapäivätoiminnan maksu on 80 e kuukaudessa. Lapsen osallistuessa toimintaan kuukaudessa enintään 10 päivää, peritään puolimaksu 40 e. Jos lapsi ei sairauden vuoksi voi osallistua toimintaan koko kalenterikuukauden aikana, maksua ei peritä. Mikäli ilmoittautunut lapsi ei jostain muusta syystä osallistu iltapäivätoimintaan koko kalenterikuukauden aikana, peritään paikasta puolimaksu.
Lähetämme joulukuussa kyselyn koteihin kevätlukukauden ip-toiminnan tarpeesta, jolloin myös maksuluokkaa voi vaihtaa.
IP-lomake